Nyt on aikaa istua ja miettiä viime vuotta. Se oli kyllä aika vauhdikas vuosi ja kaikkihan alkoi kun täytin viime vuoden tammikuussa 50 vuotta. Sen jälkeen on elämä kokenut jos jonkinlaisia mullistuksia. Liekö se ollut tuo puolivuosisataa kun tuli täyteen niin syyllinen, tähdet siinä asennossa vai muuten vain kaikki pyörähti ympäri. Onneksi mies, lapset ja koirat pysyivät kanssani tai melkein kaikki koirat. Nyt kun katson vuotta taaksepäin, niin ihmettelen että olen selvinnyt siitä vielä järjissäni, ainakin omasta mielestäni. Perheeltäni ei kannata asiaa kysyä. voitte saada erilaisen vastauksen.

50 vuotta kun tuli täyteen, niin tuntui että terveyden kanssa alamäki alkoi. Kuntosalilla ei onnistunut enää kaikki mitä ennen ja lonkkani taas kerran kipeytyi kunnolla. jouduin hakemaan kipulääkettä siihen, vaikka en yleensä syö lääkkeitä ollenkaan. Lääkäri ( onneksi tuttu lääkäri) kysyi minulta puhelimessa, että mitä ihmettä olen mennyt tekemään kun lonkkani noin pahasti on ärtynyt? Parkaisin puhelimeen, että täytin juuri viisikymmentä ja sen jälkeen tämä alamäki alkoi. Ymmärtäväinen vastaus oli, että yritetään kestää. Seuraavaksi kun verikoekontrollit tulivat ja otettiin sydänfilmi, missä huomasin vähän S-T laskua ja kyselin sisätautilääkäriltä että pitääkö minun huolestua asiasta ( itse alan ihmisenä tiedän mitä tuo S-T lasku tarkoittaa) Vastaus oli, että tuon ikäisillä naisilla voi jo vähän olla tuollaista laskua. Se on ihan normaalia. Että mitä! Olenko jo sen ikäinen, että on ihan normaalia jo kaikki sydänperäisetkin oireet. Tämän jälkeen voin vaan taas todeta, että kun 50 tuli täyteen ja alamäki alkaa terveyden kanssa tai ainakin minulle väitetään, että kaikkeen on syy minun ikäni. Onko sitten 50 jo ikäloppu? En varmasti ole, mutta tätäkään ei kannata kysyä lapsenlapsiltani tai lapsiltani.

Helmikuussa vietettiin vanhojentansseja. En minä siis tanssinut niitä vaan kuopukseni. Tässä vaiheessa ehkä tunsin itseni vähän vanhaksi kun katselin näitä nuoria, joilla oli elämä edessä vielä. Nyt juhlivat sitä kun olivat lukion vanhimpia abien jäädessä lukemaan kirjoituksiin. Kaunista oli pukuloisto ja onnellisia olivat nuo nuoret. Heti sen perään olikin meillä tämän kuopuksen 18v syntymäpäivä, josta kirjoitinkin aikaisemmassa blogitekstissä. Nämä olivat juuri ne syntymäpäivät, missä mikään ei mennyt käsikirjoitusten mukaan. Niin, äiti taisi saada lisää harmaita hiuksia asiassa, mitä kukaan aikaisempi viidestä lapsesta ei ole onnistunut tekemään. Positiivisena voidaan todeta, että hän ehkä muistaa syntymäpäivänsä vielä pitkään ja täytyykö niitä 18v syntymäpäiviä juhlia niin vakavasti. Kerranhan sitä vain täysi-ikäiseksi tullaan ja sitten kun tullaan niin luojan kiitos vanhempien juridinen vastuu loppuu siihen. Moraalisesta vastuusta voimme sitten puhua erikseen. Se taitaa kestää koko elämän ajan.

Olisi pitänyt arvata, että tämä kaikki ennakoi tulevaa. Maaliskuussa nimittäin jysähti. Mieheni päätti, että ostamme omakotitalon nyt. Olimme asuneet 20 vuotta edellisessä rivitalossa ja nyt hän sai asiasta tarpeekseen. Nyt kun lapsetkin ovat jo aikuisia ( vain yksi kotona ja toinen lomilla), voimme nauttia koirien kanssa hiljaisuudesta omassa kodissa. Tästä muutosta kirjoitin myös aikaisemmin, mutta mikä oli se järkytys tässä. Se kun mieheni ei todellakaan ole millään tapaa impulssiivinen ja nyt kertaheitolla päätti että ostetaan talo, jätti tarjouksen siitä ja muuttopäivä sovittiin. Olemme olleet 22 vuotta naimisissa ja voin sanoa, että tämä oli minulle todella järkytys mistä toipuminen on vienyt aikansa. Seuraava järkytys odottikin jo kulman takana. Lähdimme kuukaudeksi Fuengirolaan. Siis mitä. Mieheni, joka on täydellinen koti-ihminen, pelaa kaiken ihan varman-varman päälle, miettii asiaa vielä uudestaan ja uudestaan niin yllätti minut taas ja ilmoitti onneksi kyllä aikaisemmin, että hän on muuten varannut talon meille kuukaudeksi Torreblancasta. Talo on kuulema erään asiakkaamme suosittelema ja siellä pystyy hyvin tekemään töitä. No pikkukoirat mukaan ja menoksi. Tällä matkallahan meille kehittyi naapurikyttääjä, kuten kerroinkin aikaisemmin koiriemme edesottamuksia matkalla.

Kesä tuli, tyttäremme tuli kotiin Jenkeistä kesälomalle ja muutto iski. Niin se iski todella. Muutimme ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä päivänä ja muuttoporukkamme oli suuriltaosilta krapulassa. Joitakin muuttokunnossa olevia onneksi löytyi meidän lisäksi. En voi vieläkään sanoin kuvata millainen muutos se oli elämäämme. Tuntui, että kaikki pyörähti ympäri. On oma talo, jossa oli ihanan rauhallista, vain naapurin saksofonin vieno ääni kuuluu hyvin hiljaa. On talo, jonka sai remontoida ja suunnitella aivan millaiseksi halusi. koirilla oli ihanasti tilaa omalla pihalla. Voiko tämä todella olla todellista. Rankka se muutto oli. Kuten olen kertonut, meillä on ollut 8 henkinen perhe ja asuimme edellisessä asunnossa 20 vuotta. Nyt kuitenkin olen alkanut toipumaan tästä muutoksesta ja nauttimaan onnellisena uudesta kodistamme.

Joulu meni kyllä vauhdilla. Vauhti ei kyllä hidastanut yhtään, vaikka oli Joulu kyseessä. Kaikkein surullisimpana tietysti oli, että jouduimme luopumaan pitkäaikaisesta koiravanhuksestamme Pippurista. Pippuri oli tullut jo siihen vaiheeseen, että oli parempi laskea hänet sateenkaaren toiselle puolelle odottamaan meitä muita. Tyttäreni ehti juuri tulla takaisin lomille kotia, kun Pippurin aika koitti. Jouduimme päästämään hänet ikiuneen ihan parin päivän päästä kun tyttäreni saapui lomille. Pippuri kuitenkin jaksoi sinnitellä siihen asti, että me kaikki pystyimme hyvästelemään hänet. Miten tämä sitten vaikutti toisiin perheemme koiriin ja kissaan. Kanelista tuli laumanjohtaja, johon hän on tainnut pyrkiäkin Napoleon-kompleksinsa kanssa aivan kuten Ahmed Ahne Kalifiksi Kalifin paikalle. Nose ja Muskotti vähän etsivät Pippuria, mutta ottivat asian hyvin ja tyytyivät siihen että Pippuria ei ole enään. Pippuri oli kuitenkin ollut jo huonossa kunnossa jonkin aikaa ennen kuin peräpää halvaantui kokonaan. Mitenkä kissamme reagoi asiaan. Hän otti tilan haltuunsa talossa. Kulkee pitkin taloa ja katsoo meitä muita kuin alamaisia, jotka ovat talossa vain palvellakseen häntä. Tähän kaikkeen kun lisätään vielä 13 hengen jouluruokailu perheen kesken meillä kotona, niin voin vain todeta että vauhtia on ollut ja riittänyt enemmänkin.

Nyt kun vuosi on vaihtunut ja täytin 51 vuotta, niin toivon että tämä vuosi olisi vähän rauhallisempi. Haluaisin vain istua nojatuolissa takan edessä ja nauttia lasillisen punaviiniä rauhassa, mutta jotenkin minulla on epäilys tästäkin joten täyttä vauhtia vuoteen 2019. Pitäkää kiinni hatustanne.