Blogikirjoitukset

Matkastressi Fuengirolaan

Hola,

Nyt alkaa matkastressi jo vähän helpottaa. Viikon olemme olleet perillä ja saaneet nauttia auringosta. Aika paljon stressasin ennen matkaa lähtöä ja kuinka kaikki selviää. Lähdimme ensimmäistä kertaa koirien kanssa lentäen Fuengirolaan ja kaiken lisäksi talovahdiksi jäi meidän 18v kuopus kahden koiramme kanssa. Tämä kaikki kyllä aiheutti minulle varmasti verenpaineen nousua ja unettomia öitä kun mietin, miten tämän kaiken selvitämme.

Kaikki alkoi kun mieheni järkytti minua 25 vuoden jälkeen ja ilmoitti marraskuussa, että on vuokrannut meille talon Fuengirolasta kuukaudeksi. Järkytys sen takia kun mieheni ei koskaan tee mitään tämänlaista. Hän on enemmän sellainen tasaisen ja rauhallisen tien kulkija. En tiedä oliko lähestyvä kesi-ikä vai mikä aiheutti nyt tilanteen, että hän päätti vuokrata talon ja tehdä siellä töitä kuukauden ajan. Kyllähän tämä minulle sopii, mutta tämän jälkeen minulla alkoi stressi.

Ensimmäisenä tietysti ilmoitin, että en lähde mihinkään ilman minun kullanmuruja ja tällä en tarkoita lapsiani vaan kahta pientä Yorkshirenterrietäni Muskottia ja Kanelia  -Mamman kullanmuruja. Sen jälkeen vasta aloin miettimään, että mitä kaikkea se tarkoittaa kun otan koirat mukaan reissuun. Aloin järjestelmällisesti kysellä tietoa sellaisilta jotka tietävät asiasta. Facebook osoitti tässä asiassa hyvät puolensa ja löysin ryhmän Koirat Aurinkorannalla, mihin lähetin minua huolestuttavia kysymyksiä. Sain hyvät neuvot Susanne Kamulta millä suojata koirat punkeilta yms. siellä. Monelta sain hyviä vinkkejä lentomatkalle ja paljon koirien kanssa reissaavalta ystävältäni kyselin muita asioita, jotka olivat vielä epäselviä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Koirien passit olivat jo valmiina ja kaikki rokotukset sekä tunnistesirut olivat kunnossa ja lentolaukut hankittu. Onneksi Muskotti ja Kaneli ovat pieniä koiria ja voivat matkustaa matkustamossa meidän kanssa. Halusin kuitenkin vielä käyttää kullanmuruni eläinlääkärintarkistuksessa varmistaakseni että olivat kunnossa matkalle ja lentämään. Onhan Kaneli kuitenkin jo 11 vuotias, vaikka onkin sitkeä kuin mikä.

Toinen suuri stressiaiheeni oli, että meidän 18 vuotias jää talovahdiksi meidän kahden muun koiran kanssa. En minä koiria epäile, vaan tytärtä. Pippuri, joka on jo 12 vuotias saksanpaimenkoira kyllä selviää kotona kun saa olla rauhassa pikkukoirilta ja niiden touhuilta, mutta Nose 6kk kultaisennoutajanpentu on vähän vauhdikkaampi ja syö vielä kaiken mikä eteen tulee. Hän ei yleensä mieti onko se syötävää vai ei. Myös tyttäreni kavereiden kutsuminen kotiimme arvelutti monen muun asian lisäksi, joten ratkaisumme oli että tytär vahtii koiria ja isoveli tulee vahtimaan tytärtämme. Joskus voin olla tyytyväinen, että meillä on paljon lapsia ja monet isommista sisarruksista on hyvinkin fiksuja ja luotettavia.

 

Lentoaamu koitti ja lähtömme kuukaudeksi pois kotoa. Koskaan aikaisemmin en ole ollut pois kotoa näin kauaa eli kyllä sekin vähän stressasi. Kuopuksemme, jolla on nykyään ajokortti, lupasi tulla viemään meidät lentokentälle tai oikeastaan ajamaan auton sieltä pois. En ole vielä valmis hänen kyytiinsä ihan selvinpäin menemään. Koirat oli totutettu matkustuskasseihinsa ja niihin suihkutettu stressiä poistavaa suihketta, jonka seurauksena lentokentän tarkastuspisteessä halusivat ottaa koirien kasseista huumenäytteet. Mitään ei löytynyt, mutta stressinpoistoaine kyllä tuoksui hyvin voimakkaasti kassissa ja sen ympäristössä. Ehkä se poistaisi myös omistajan stressiä.  Viiden tunnin lentomme sujui hyvin yhtä paniikkiripulia lukuunottamatta -koirien, ei omistajan- mutta siihenkin olin osannut varautua ja selvisin siitä pienellä putsausoperaatiolla ja ilmastointia voimakkaammalle säätämällä. Stressaamaani lento ja muut siihen kuuluvat asiat menivätkin yllättävän hyvin eli ehkä selviämme myös paluulennostakin vain pienellä ripulivaaralla.

Kotona kuulemma kaikki on mennyt hyvin, mitä nyt pesukone laski vedet kaikki ulos ja tytär peruutti naapurin autoon eli ei ihmeellisempää. Koirat ovat elossa, mitään sukkia epämääräisempää ei ole syöty eli sekin puoli kunnossa -vielä. Isoveli korjasi irronneen vedenpoistoputken ja naapurin autoon ei tullut mitään jälkeä vain oman auton sumuvalonlasi oli hajonnut, mutta sen sai teipattua. Elämä siis hymyilee myös kotona.

Nyt kun olemme olleet jo viisi päivää perillä. Saaneet nauttia auringosta ja lämmöstä alkaa stressini helpottaa. Alussa stressin helpottaminen ilmeni väsymyksenä. Kävin koirien kanssa kävelyllä merenrannalla, nautin lämmöstä ja auringosta. Ihastelin ihania kukkasia talomme ympärillä ja palmujen huojuntaa talomme edessä. Pikku hiljaa jaksoin lähteä pidemmälle kävelemään ja tutustumaan paikkoihin. Kävimme ruokakaupassa, missä en ymmärtänyt mitään sillä kaikki on espanjaksi kirjoitettu. Aloin huomaamaan ihanaa linnunlaulua ympärilläni sekä varma merkki stressin poistumisesta on, että aloin hautomaan tuon hemmetin kukon, joka huutaa 24/7 , jäljestämistä ja pannulle saattamista ( kukkoa viinissä). No ehkä vielä kuitenkin juon viinin viininä ja annan kukon olla hengissä kiekumassa, mutta ehkä se päivä vielä koittaa kun kukko on padassani….

Onneksi tässä on vielä reilu kolme viikkoa jäljellä. Ehdin nauttimaan vielä monesta asiasta täällä ja lataamaan akkujani kesäkuun muuttoa varten, mutta se on vasta stressiasia josta alan stressaamaan kotiinpaluun jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *