Se tunne kun saat rauhassa käydä sänkyyn ja ottaa ihanan kirjan käteen. Sitä olen tässä viimeisen kuukauden aikana muistellut ja haaveillut asiasta. En muista milloin viimeeksi sain rauhassa lukea kirjaa sängyssä. Ei se, että ei olisi kirjoja tai sänkyä vaan täällä talossa missä asun on nykyään vähän vilkasta ja vauhdikasta.

Yksi syy vauhtiin on, että otimme koiranpennun. Niin, joku olisi voinut varoittaa että tässä iässä ei kannata ottaa vauvaa. Se vauvan ottaminen tarkoittaa, että hyvästit rauhallisille koti-illoille, viini-illoille ja vielä enemmän niille hetkille kun voit syödä rauhassa olohuoneessa ja katsoa tv-ohjelmia. Se tarkoittaa myös sitä, että kotisi ei ole siisti vaan on uusi mattotyyli nimeltään sanomalehdet ja et voi kävellä sukat jalassa, koska lattialla on salakavalia lammikoita  joita on tehty mitä epämääräisempiin paikoihin ja hyvin kauas niistä kotisi uusista sanomalehtimatoista. Toki uuden koiranpennun myötä olen saanut uuden harrastuksen ja se on ”kaiva koiran suusta mitä epämääräisempiä asioita”. Yleisin toistettu sanonta meillä on nykyään ” Nose, mitä olet syönyt” ja seuraavaksi kaivan sormillani hänen suusta paperia, oksia, sukkia, pikkuhousuja jne. Harvemmin kuitenkaan sieltä löytyy mitään oikeasti sinne kuuluvaa. Toki myös ihania märkänenä-hetkiä on kun Nose laittaa kuononsa olkapäälleni tai syliin, mutta rehellisesti täytyy sanoa että arvostan niitä hetkiä paljon kun off-nappula kytkeytyy ja Nose nukahtaa.

Vauhtia kotiin myös antaa kolmen hiljaisen ja rauhallisen kuukauden jälkeen hetki jolloin tyttäremme tuli joululomaksi kotiin USAsta. Sen jälkeen olen huomannut, että ovi käy tiuhaan ja kodistamme löytyy milloin minkäkin verran väkeä. Kaverit käyvät vierailemassa milloin vuorotellen -milloin porukassa, poikakaveri yöpyy täällä ja aamupalapöydässä ei enää tiedä kuinka monelle keittää aamukahvia. Jääkaapissa on yllättävän usein valo näkyvissä ja ruuat lopussa. Juuri kun olimme tottuneet käymään kaupassa kerran viikossa, niin nyt siitä on tullut jokapäiväinen homma. Sitten on vielä se iso-ongelma, että kuulemma lapset pitää ruokkiakin päivittäin. En tiedä kuka sen on keksinyt, mutta kuulemma niin on. Olimme juuri päässeet siihen vaiheeseen, että nuorin on paljon poikakaverilla ja syö siellä, sekä toiseksi nuorin on opiskelemassa USAssa eli jos emme jaksa tehdä ruokaa, niin voimme mennä syömään johonkin hyvään ravintolaan. No nyt kun ruokailijoita onkin 4-6 tai vielä enemmän, niin on ruokittava lapset kotona ja tämä tarkoittaa että ruokaa on laitettava päivittäin ( paluu jauhelihakastikkeeseen) ja herkutteluhetkemme ravintoloissa on unohdettava.

Siis onko ihme, että kaiholla muistelen rauhallisia lukuhetkiä sängyssäni iltaisin ilman että joudun kaivelemaan koiran suusta tavaraa tai nuorisolauma pelailee vähän äänekkäämmin alakerrassa. Huoh, alan ymmärtämään isääni, joka aina karjui että toosa kiinni kun musiikki ylitti tietyt desibelit. Löydän itseni myös välillä huutamassa alakertaan, että hiljempaa- haluan nukkua.

Onneksi elämä palautuu tällä viikolla uomiinsa ja tytär lentää takasin opiskelemaan USAaan sekä koira kasvaa päiväpäivältä ja oppii perheemme rytmin. Siihen asti vain haaveilen niistä rauhallisista hetkistä kirjan, suklaan ja viinilasin parissa.