Hyvin ajankohtainen, vaikka kirjoitettu viime vuonna.
Jännitetään ylioppilaskirjoituksia
Puhelin piippaa…kappas viesti tyttäreltä. ” Äiti osta harppi ja geokolmio” Juu, tuo harppi on tuttu juttu, mutta geokolmiota pitää vähän miettiä mikä se oli. No on siitä aikaa kun olen sellaista joutunut käyttämään vuonna nakki ja kivi.

YO-kirjoitukset menossa. Se tietää sitä että mennään kotona vuoristorataa jännityksen,masennuksen ja toivon vaihtuessa koko ajan. Milloin tuntuu että kirjoitukset ovat menneet hyvin ja milloin että mitään ei ole mennyt oikein. Siihen joutuu myös koko perhe sopeutumaan, on sitten mennyt hyvin tai huonosti. Totta kai se on nuorelle jännittävää ja stressaavaa aikaa kun joutuu odottelemaan tuloksia ja missä muualla sitä purkaa jännityksensä sekä paineensa kun kotona. Tosin kotiväki ei välttämättä tiedä aina, että pitäisikö olla kannnustava (niin että ei ole yltiöpositiivinen) vai realistinen ( kirjoituksiin on vähän enemmän luettava kuin vain yksi ilta) Äidin osa tässä on se että yrittää tulkita nuorta, yrittää elää nuoren mielialojen mukaan ja ymmärtää että kiukkupurkaukset yms ovat sitä stressinpurkua ja pelkoa että mikään ei ole mennyt oikein. Nuori ei oikein tuossa tilassa ole ymmärtäväinen sanonnalle ” kunhan olet parhaasi tehnyt”. Noiden sanojen jälkeen on paras maastoutua sillä nuori tulee päälle aivan välittömästi.
Ylpeyttä tuntien jo ennen kirjoituksia tunsin, kun lukion rehtori oli kysynyt tyttäreltäni suostuisiko hän TV-haastatteluun lukivaikeudesta YO-kirjoituksissa. Tyttäreni on kuulema sanavalmis persoona. En tiedä kehen tullut ( ehkä äitiinsä) Samalla kun tyttäreni suostui haastatteluun, antoi hän kasvot monelle oppilaalle jolla on sama vaikeus YO-kokeissa. Samalla hän toi myös monen tietoisuuteen, että tätä vaikeutta ei tarvitse hävetä ja on myös mahdollista saada apua kirjoituksiin. Kenenkään ei tarvitse sen takia jäädä pois lukiosta tai YO-kirjoituksista, että on lukivaikeutta. Olen ylpeä tyttärestäni, kun hän antoi asialle kasvot.
No äiti voi taas vaan viisaana olla hiljaa ja miettiä että onneksi on enää jäljellä yksi lapsi, joka kirjoittaa ja käy tämän saman läpi.